Demokratia on alttiutta kunnian tekoihin

Demokratia ei ole äänestelyä vaaleissa. Demokratia on alttiutta kunnian tekoihin. Siinä kaikki. Tämä oikeus on jokaisella.

Tietäväiset puhuvat demokratiasta yläpilvien tasolla. He leijaavat abstraktioissa. Leijaansa he kutsuvat arvoksi. Maailman inflatoitunein sana on arvo. Väärinkäytetty peitesana.

Kirjoitan tätä Sibelius-puiston kupeella, Eila Hiltusen fagottien katveessa, Oskar Merikannon sävelsoinnuin. Merikanto sävelsi Nälkämaan laulun. Sattumoisin katson ulos ikkunasta Merikannontiellä.

Lähdemme etsimään kunnian tekoja vaaroilta maan ja aalloilta historiain.

Niemien päihin emme mene. Emme mene mäntyniemeen. Emme mene tamminiemeen. Raukat vain menköhöt niemien taa, sofit ja rosat.

Esikuvallisen neidon löydämme antiikin mailta. Näytelmäksi neidon teot muotoili Sofokles. Sofokles eli neljä vuosisataa ennen Marian synnyttämää Jeesus-lasta Gazan seimeen.

Ateenan naapurin Theban kuninkaalla oli tytär Antigone. Antigoneella oli sisko Ismene sekä kaksi veljeä.

Kuningas, Antigoneen isä, törttöili kuin ihkun Vornanen tänään. Häpeissään kuningas, tämä nykypressa syöksyi omaan miekkaansa. Isän kuoleman jälkeen veljekset sopivat johtavansa Thebaa vuorovedoin. Tappeluksi meni. Toinen viekotteli naapurin sotajoukon kukistamaan veljensä. Taistelussa veljet surmasivat miekoin toinen toisensa. Kuninkaaksi nousi veljesten ja Antigoneen eno. Uusi kuningas oli koppava kuin natopenttilät tänään, määräsi kapinaan nousseen veljenpoikansa ruumiin jätettäväksi taistelukentälle korppien ruuaksi. Siihen aikaan se oli suurin häväistys. Jos joku määräystä rikkoi, hänet kivitettiin kuoliaaksi.

Aamuvarhain Antigone pyytää siskonsa linnan pihalle kertoakseen vihansa ja suuttumuksensa. Viha on voimista jaloin.

Käyn hautaamassa veljemme kunniallisesti, hän sanoo siskolleen. Sisko kauhistuu. Mutta Antigone ei piittaa.

Kuultuaan Antigoneen teosta kuningas koventaa rangaistusta, määrää tytön teljettäväksi elävältä hautakammioon. Näin myös tapahtui. Silloinen pressa toimi kuin Netanjahu tai Putin tänään.

Kuningasta alkoi kaduttaa. Olihan Antigone hänen oman poikansa kihlattu. Hän käski hakea tytön takaisin. Mutta Antigone oli jo ehtinyt hirttäytyä kammiossaan. Kaaoksessa kuningas menettää muunkin lähipiirinsä, katuu ja tunnustaa erheensä:

Oi minne kurja nyt silmäni luon.
Hävitystä hurjaa on ympärilläin.
Kaikki raukes.
Yön synkkänä kohtalo päälleni laukes.

Kuninkaan katumus siirrettynä aikaamme voisi kuulua:

Surullisten laulujen maa, suomeni oi
on mielemme viety, tuntomme kunnia riistetty meiltä
ovat arvonne vieraat, kulttuuriväellä huttua päissä.
Alakuloa, tyhjää on olo ympärilläin
oi minne kurja nyt silmäni luon.

Kuoro laulaa näytelmän opetuksen:

Kyll onnen on ainoa alku ja tie
vain jumalain pelko ja malttava miel.
Mut ylpeä korskasta kielestään
saa koston vitsoja, kunnes hän
ikämiehenä voi vast oppia malttia mielen.

Tänään opetus voisi kuulua:

Onnen on ainoa alku ja tie
ihmisen tunto ja käsien työ
uhmasi nosta, älä kuolosta piittaa
missä on ryhtisi, kunniatyö
meidän on uudesta luotava maa.

Lähteistö

Nälkämaan laulu, metallinen versio
Nälkämaan laulun sanat (Ilmari Kianto).
Sofokleen Antigone-näytelmä.

Lainaukset Antigone-näytelmän tekstistä ovat Kaarlo Koskimiehen suomennoksesta vuodelta 1910.